TÄÄLLÄ TAAS! :)

Hellurei ja hellät tunteet. Pitkästä aikaa päätin tulla tänne kirjoittelemaan meidän kuulumisia. Paljon on taas tapahtunut asioita, ja mun viime postauksesta on vierähtänytkin jo jokunen hetki. Mä olen tänne monta kertaa kirjoitellut pitkät pätkät, mutta päättänyt sit kuitenkin jättää julkaisematta. Nyt on munkin aika ryhdistäytyä ja kirjottaa julkaisu kelpoinen teksti. Saas nähdä mitä tästä tulee... Niin paljon asioita ja en haluais tästä postauksesta mitään sekamelskaa, mistä ei saa mitään selkoa. Muutenkin kiva kirjoittaa tänne joskus iloistakin asiaa. Tuntuu et oon vaan valittanut viimeiset puoli vuotta, vaikka tapahtuuhan mun elämässä myös iloisiakin asioita. Ehkä nyt aikaisemmin on vaan ollut päällimmäisenä ne ei niin kivat asiat. Ihan itselleni terapiana oon halunnut ne tänne kirjoittaa, ja joskus myös julkaissutkin kaikkien luettavaksi

Meille kuuluu hyvää. Mulla on vielä pari kuukautta äitiyslomaa jäljellä. Nyt on suuressa pohdinassa, jatkanko koulua, menenkö töihin, vai jäänkö vielä hetkeksi kotiin Olivian kanssa. Onhan O vielä aika pieni päiväkotiin, mutta normaalistikkin äidit on kotona vain sen äitiysloman, ja sen jälkeen palaa takaisin työelämään. Osa kyllä jää vielä kotiin hoitovapaalle, ja mullakin olis nyt hyvä mahis siihen. Loppujen lopuksi nää asiat mitä voisin alkaa tekemään, voi odottaa sen vuoden, tai parikin. Koko ajan lähestyykin se h-hetki, milloin tää suuri päätös olis tehtävä. Se olis pitänyt tehdä jo, mutta tahalleen oon viivyttänyt sitä. Mä en nimittäin oikeasti tiedä mitä mä teen :D Olivia kehittyy ja kasvaa tosi nopeaa vauhtia. Ei voi muutakuin ihailla tuota pientä ihmisen alkua, ja sitä miten ihmeellistä tää kaikki on. Aina on mulle sanottu sitä, että tää vauva-aika menee tosi nopeasti. Mä en vaan tajunnut et se menis näin nopeasti. Nyt jo Olivia on 7kk vanha ja osaa vaikka ja mitä :) Mulle on myös sanottu sitä, että ensimmäinen vauva vuosi on vaikein, ja niinhän se on ollutkin vaikea. Toivotaan et myös tämä asia pitäis paikkaansa, ja vuoden päästä olis elämä paljon helpompaa ja huolettomampaa. Ei sillä, nykyään meillä on vain välillä niitä tosi rankkoja päiviä, tai itseasiassa rankkoja viikkoja. Ja huolethan varmasti vain kasvaa, sitä mukaa mitä tyttö kasvaa. Alussa niitä rankkoja päiviä/viikkoja oli enemmän, nykyään vain joskus. Ehkä tähänkin tottuu ja sen takia se ei enään tunnukkaan niin rankalta. Myös kaikkeen vaikuttaa se asenne minkä ottaa ja miten tätä koko tilannetta katsoo. Sen mä olen oppinut, että ei pidä turhia stressata. Kaikki menee kyllä omalla painollansa. Ja mun pitää luottaa itseeni, ja siihen et juurin minä olen maailman paras äiti lapselleni ja riittävä. Mä olen se mitä mun lapsi tällä hetkellä kaikkein eniten tarvitsee. Äitinä olo on maailman ihaninta, ja päivääkään en vaihtais pois, vaikka välillä on rankkaakin ollut. Joka ilta, kun mä katson tuota mun pikkuista tytärtä ja katson sitä miten se kasvaa ja kehittyy. Se on se asia mikä auttaa mua jaksamaan myös ne rankat päivät. Ne fiilikset, kun sä näät sun oman lapsen kehityksen. Sen kun toinen oppii uusia asioita just esim. konttaamaan, nouseemaan tukea vasten, sanoo ekaa kertaa äiti, se on uskomatonta. Se kun sun oma lapsi kurottaa käsillään sua kohti ja haluaa syliin, just SUN syliin. Se kun se lapsi päättää kontata istumaan syliin, halaa ja pussaa. Vaikka ne pusut on märkiä ja sun naama on sen jälkeen litimärkä kuolasta, ne on niitä hetkiä mitä mä jään vielä kaipaamaan. Niinä hetkinä mä olen maailman onnellisin, et Olivia on just mun tytär. Ja et just mulla on oikeus kokea tää kaikki. Ja yksinhuoltajana mä koen nää asiat vielä kaksinkertasena. Mä saan ne kaikki pusut ja halit, hymyt ja kaiken muun ihanan. Mä saan nukahtaa tuon pienen pirpanan viereen, ja saan aamulla ensimmäisenä leveän hymyn ja iloisen naurun purskahduksen. On ihanaa olla äiti, varsinkin just tuon tytön äiti <3 

 

Huomenna me ollaan itseasiassa menossa vauva-treffeille, moikkaamaan muita maalisvauvoja ja niiden mammoja. On ihanaa nähdä ihmisiä, keiden kanssa on jakanut melkeinpä kaiken elämästään yli(?) vuoden ajan. Kertaakaan en ole näitä ihmisiä vielä nähnyt, ja huomenna olisi sen aika. Nämä naiset on ollut netin välityksellä tosi tiiviisti mukana mun raskaudessa, synnytyksessä, ja kaikissa muissa mun elämän asioissa. Me jaetaan toistemme kanssa ilot, surut ja myös kaikki turhanpäiväiset asiat mitä kenellekkään muulle ei voisi jakaa. Nämä naiset ovat se, mitä ilman mulla ei menis tänä päivänä näin hyvin <3 Jännä miten tuntuukin siltä et olis tuntenut nää ihmiset aina ja et ne olis mukana mun elämässä joka päivä, muutenkin kuin vain netin välityksellä. Ehkä se on vaan se, kun meillä kaikilla on suht saman ikäiset lapset, eli ollaan melkein samassa elämäntilanteessa kaikki. Mä en arkaile kertoa näille naisille mitään ja voin olla ihan just se mikä mä oon. KIITOS IHANAT <3


Mä oon jatkanut myös mun rakasta harrastusta, ratsastusta. Yritän keretä ratsastamaan ainakin kerran viikkoon, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Tallillakin vietän aikaa, aina kun kerkeän ja jaksan. Mä ratsastan mun äidin tallilla, joka sijaitse Porvoossa. Tästäkin asiasta ajattelin tehdä ihan erillisen postauksen.

Mietin jos tekisin erillisen postauksen siitä, mitä Olivia 7kk osaa ja mitä me puuhaillaan päivisin. Vai olisko teillä lukijoilla toiveita mistä mä seuraavaksi kirjoittaisin? Huomaa kyllä, etten oo vähään aikaan koulussa ollut, tai muutenkaan kirjoitellut mitään. Nimittäin on muuten pilkut, pisteet, ja koko kielioppi ihan hakusessa. Toivottavasti se ei häiritse lukemista. Mitä mieltä olette muuten blogin uudesta ulkoasusta? :)

xoxo Doris