Sain paljon asioita sinä vuonna, mutta myös menetin paljon. Silti vuosi 2014 on tähän asti elämäni paras vuosi, koska mä sain Olivian mun elämään. Sain myös paljon uusia ystäviä, mutta myös menetin niitä. Mä en saanutkaan sitä täydellistä perhettä mitä mä odotin, mutta tämäkin kelpaa mulle näin. Viime vuosi oli mun elämäni rankin, haastavin, pelottavin, ihanin ja opettavin vuosi mun elämässä. Mä en tule varmasti ikinä kasvamaan noin nopeasti, noin paljon, mitä viime vuonna. Mä kasvoin tosi paljon henkisesti, moni mun tuttu varmaan huomasi sen. Mun jaksaminen, ja se väsymys vietiin uusiin ulottuvuuksiin, ja mä opin mitä on oikeesti olla väsynyt. Ja opin myös miten vahva ihminen mä oon, en olis ikinä uskonut itsestäni. Joka kerta kun musta tuntui, että kohta mä en enään jaksa, niin silti mä vaan jaksoin. Oon helvetin ylpeä itsestäni ja siitä miten viime vuosi meni. Mä saavutin mun elämässä paljon asioita, ja tein asioita missä moni 18 vuotias olis vaan nostanut kädet ylös ja luovuttanut. Nyt mä voin nostaa ne kädet ylös ja sanoa itselleni KIITOS! Kiitos siitä että mä jaksoin, enkä luovuttanut. Koska nyt mä uskon, että se vaikein on jäänyt taakse ja nyt voin vaan nauttia <3
Mulle ei ole ikinä tapahtunut noin paljon uusia asioita samaan aikaan. Tunteet olivat sekaisin, ja aivan varmasti syystä. Erosta toipuminen, esikoisen kanssa uusien asioiden opettelu, se riemu kun näki toisen kasvavan ja se että sulla oli vaan se oma lapsi siinä. Oikeesti mä en edes muista millasta rallia tunteet kävi mun pään sisällä viime vuonna. Hormoonit, väsymys, ikävä, suru, se rakkaus mitä tunsit toista kohtaan, ne kaikki tunteet vaan jylläs mun pään sisällä. Mä en tiedä edes miten näin pieneen ihmiseen voi edes mahtua niin paljon eri tunnetiloja samaan aikaan. Kyllä tuo kaikki sitten loppujen lopuksi verottikin, ja verotti ihan huolella. Paino tippui, hiukset tippui, itsetunto laski sitä mukaa mitä vaatteet kävivät isoiksi ja luut tulivat esiin. Mä en oikeen edes tiedä, mitä mä söin loppuvuodesta, en vissiin mitään? Nyt onneksi painokin on alkanut nousemaan ja itsetunto sitä mukaa :) Mä lupaan en enään ikinä päästä itseäni siihen kuntoon, mitä mä olin loppuvuodesta, naisella pitää olla muotoja ;) Mut mä jaksoin eteenpäin. Kuljin päivä kerrallaan, ja oikeastaan vuorokaus kerrallaan. Välillä olin niin väsynyt, että koko maailma näytti sumuiselta, ihankuin mulla olis ollut jotain silmässä, mutta ei ollut, se oli se väsymys. Monet sairaalareissut, itkut ja onnen itkut siitä kun päästiin sairaalasta kotiin. Se huoli omaa lasta kohtaan, kun toinen makas sairaalasängyssä kipeänä, se oli järjetön. Mutta myös se helpottuneisuus kun päästiin terveenä kotiin, se myös oli järjetön. Jokainen tunnetila kasvoi edellisestä vuodesta kaksinkertaiseksi, koska nyt mun piti pitää huolta toisesta ihmisestä, nyt mä olen äiti. Ja ne hormoonit varmasti myös vaikutti tuohon tunnetilojen voimakkuuteen. Mä pyydän anteeksi ihmisiltä, jos oon joskus vaikuttanut vähän sekopäiseltä, ne oli vaan ne hormoonit. Ja nyt imetyksen loputtua, mä alan vihdoinkin löytää taas omani itseni, ja tämä rauha mun pään sisällä, tätä on oikeesti kaivattu. Olivia ei kauheesti nukkunut öisin, onneksi nyt siihenkin on tullut muutos ja nykyään yöt menee meillä jo ihan hyvin :)
Mutta nyt mä en jaksa vain valittaa viime vuodesta, koska tapahtuihan paljon hyvääkin. Ja ne hyvät ihanat asiat jäivät mun mieleen päälimmäiseksi. Mä en ole ikinä kokenut näin kovaa rakkautta ja kiintymystä ketään kohtaan, mitä mä tunnen nyt Oliviaa kohtaan. Se on maailman ihanin, kaunein ja oikeesti vaan maailman paras. Mä en tunne tässä maailmassa ketään niin ihanaa ihmistä, mitä Olivia on. Mikään ei ole niin hauskaa, kun olla Olivian kanssa. Kaikki tuntuu kivalta, jopa pelkkä tylsä arki on nykyään värikästä ja ihanaa, kun mulla on toi ilopilleri mun kanssa <3 Ne hymyt, naurut, pusut, halit ja myös ne kiukut, ne on mun palkinto <3 Just se palkinto miksi mä oon jaksanu tän kaiken, ja tulen jaksamaan. Mä haluan tehdä Olivian lapsuudesta ihanan. Mä haluan, että Olivia joskus isompana sanoo, että mä olen ollut hänelle hyvä äiti. Niinhän mä olenkin, oon tehnyt kaiken minkä pystyn Olivian eteen. Me ollaan Olivian kanssa koettu tämä vuosi kahdestaan, opittu yhdessä uusia asioita, ja kasvettu yhteen. Se side mikä meillä on, se ei katkea ikinä. Olivia on se joka saa mutkin avaamaan aamulla silmät ja laittamaan ne myös illalla ajoissa kiinni. Ne ensiaskeleet, ensi hymyt, naurut, kaikki me koettiin kahdestaan, ja mä olen niin ylpeä, että just mä sain olla kokemassa ne <3
Ja nyt mä voin huokasta, onneksi tuo vuosi on nyt ohi. Paljon muutoksia, suurinosa hyviä sellaisia :) Nyt me jatketaan Olivian kanssa tätä normaalia, tasaista ja ihanaa arkea, mitä mä odotin jo vuodelta 2014. Ehkä tämä vuosi olisi sen osalta parempi. Asiat voisi pysyä nyt näin, me ei kaivata enään suuria muutoksia meidän elämään. :) Mä kiitän ihmisiä, jotka tsemppas, auttoi ja muutenkin vaan oli meidän kanssa. Onneksi mä en kokenut tätä kaikkea suurta ja mullistavaa ihan yksin kuitenkaan. Kiitos <3
Ja juuri näistä syistä... Vuosi 2014 oli mun elämäni paras vuosi <3
xoxo Doris
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti